Kuljun ja Mäkisen artikkeli Sanelukirjoituksen arviointi - tyyppivirheistä sanarakenteiden fonologiseen analyysiini (Virittäjä 4/2009) esittelee tutkimuksen, joka käsittelee suomalaisten lasten kirjoittamisen teknisen osaamista ensimmäisen luokan lopussa. Artikkelissa vertaillaan vahvassa asemassa ollutta Ruoppilan ym. (1969) virheanalyysiä Mäkisen (2007) kehittelemään sanarakenneanalyysiin. Artikkelissa esitellään molemmat tutkimukset ja arvioidaan menetelmien antamaa tietoa lasten alkavasta kirjoitustaidosta.
Virheanalyysissä lasten tekemiä virheitä sanelukirjoituksessa arvioidaan niin, että virheet pyritään luokittelemaan tiettyihin tyyppiluokkiin. Virheanalyysin ideana on tuottaa tietoa paitsi virheiden määrästä myös virheiden luonteesta. Analyysissä virheet jaotellaan seitsemääntoista virhetyyppiin. Analyysin avulla opetustyössä on voitu erotella heikompia kirjoittajia ja analyysin tuloksia on hyödynnetty esimerkiksi tukiopetuksen kartoittamisessa. Kuljun ja Mäkisen mukaan virheanalyysi ei kuitenkaan anna selkeää kuvaa kirjoittamisvaikeuksien laadusta. Virheanalyysin mukaan heikoimmat kirjoittajat ovat eronneet muista juuri virheiden määrän perusteella, mutta virheiden laatua on ollut vaikea arvioida. Virheanalyysin heikkoutena on pidetty myös sitä, että virheiden luokittelu on ollut tulkinnanvaraista ja virheet on luokiteltu osin päällekäin eri kategorioihin.
Merkittävimpiä eroja näiden kahden analyysin välillä onkin se, että virheanalyysi pyrkii laskemaan ja luokittelemaan virheitä kun sanakirjoitusanalyysi taas pyrkii arvioimaan lapsen osaamista ja erittelemään sanarakenteen ongelmakohtia. Sanarakenneanalyysi pyrkii tarkentamaan tietämystä sanarakenteiden hallinnasta kirjoittamisessa. Analyysin idea on verrata tavoitesanaa lasten kirjoittamaan sanaan ja vertailla sanojen eroavaisuuksia sana-, tavu- ja kirjaintasolla.
Artikkelissa esiteltyyn sanelututkimukseen osallistui 114 ensimmäisen luokan oppilasta kahdeksalta eri luokalta. Sanelukoe sisälsi 26 suomenkielistä sanaa, joiden pituus, kirjaimet ja tavumäärät vaihtelivat ja jotka sisälsivät muun muassa pitkiä ja lyhyitä vokaaleja ja konsonantteja, vierasperäisiä äänteitä sekä diftongeja. Sanelukirjoituksia arvioitiin sekä virhe- että sanarakenneanalyysin keinoin.
Virheanalyysistä mukaan otettiin 17 virheluokkaa. Virheluokkiin kuului muun muassa kategoriat "puuttuva kirjain geminaatasta", "puuttuva kirjain pitkästä vokaalista", "väärä kirjain", ng-äänteen virhe, "M/N -sekaannus", "väärä sananloppu" ja "puuttuva sana". Virheluokkia oli yhteensä seitsemäntoista ja virheitä painotettiin eri tavoin esimerkiksi niin, että puuttuva kirjain geminaatassa -kategorian painokerroin oli 1 ja puuttuvan sanan painokerroin 5. Virheanalyysin tuloksista selviää, että eniten virhepisteitä kasautui osioon "muu puuttuva kirjain".
Sanarakenneanalyysissä tutkittiin virheiden sijaan sitä, mitkä osiot lasten kirjoittamissa sanoissa toteutuivat tavoitesanoihin nähden. Pisteitä sai eri kategorioista esimerkiksi niin että appelsiini -sanasta sai yhden pisteen, jos sanassa toteutui nelitavuisuus, yhden pisteen jos sanassa toteutui pitkä konsonantti, yhden pisteen oikein toteutuneesta kirjainten määrästä ja järjestyksestä ja niin edelleen. Rakenteellisesti yksinkertaisemmista sanoista pystyi näin ollen saamaan vähemmän pisteitä.
Sanarakenneanalyysissä keskimääräinen saatu pistemäärä oli 119,6, kun maksimipistemäärä oli 138. Vaikeimmaksi asiaksi osoittautui pitkän konsonantin kirjoittaminen. Toiseksi vaikeimmaksi konsonanttiyhtymät ja pitkä painoton tavu. Parhaiten oli osattu vokaalit. Analyysi paljasti myös sen, että lapset eivät herkästi ajaudu kirjoittamaan sanaan vääriä kirjaimia, vaikka sanan kirjainjärjestys olisikin väärä. Myös virheanalyysissä suureksi ongelmakohdaksi osoittautui pitkän kestoasteen kirjoittaminen. Lisäksi virheanalyysi paljasti sen, että heikoimpien lasten virheet erosivat huomattavasti koko joukon yleisimmistä virheistä.
Kuljun ja Mäkisen mukaan sanarakenneanalyysi antaa selkeämmän kuvan alkavan kirjoittamisen vaikeuksista verrattuna virheanalyysiin. Sanarakenneanalyysi antoi muun muassa tarkempaa tietoa sanan tavumäärän ja fonotaksin piirteiden toteutumisesta. Kuljun ja Mäkisen mukaan virheanalyysissä virheiden luokittelu eri kategorioihin oli vaikeaa ja luokittelussa joutui tekemään kompromisseja. Heidän mukaan virheanalyysi kertookin enemmän virheiden määrästä kuin niiden laadusta ja virheanalyysissä heikot kirjoittajat on eritelty juuri virheiden määrän perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti