Kielioppitunnin rakenne

Perinteinen kielioppitunti tai -kokonaisuus koostuu seuraavista asioista:

• Motivointi
• Ilmiön esittely
• Harjoittelu
• Syventäminen
• Arviointi

Missä tahansa opetuksessa on hyvä lähteä liikkeelle motivoinnista. Motivointintina voidaan käyttää suoraan jotakin tehtävää, joka johdattelee aiheeseen, mutta on itsessään sisällöltään tai työtavaltaan niin mielenkiintoinen, että oppilas orientoituu oppimaan. Uuden asian käsittely voidaan aloittaa myös induktiivisesti niin, että oppilas saa jonkin tutkittavan asian tai pulman, jota lähdetään ratkaisemaan ja tätä kautta lähestytään ilmiötä. Myös erilaiset leikit, pelit, kuvat tai mielenkiintoiset tekstit voivat toimia orientoivina lähtökohtina uuden asian opettamisessa. Ylipäätään motivoinnin tulisi tarjota oppilaille jonkinlaisia vastauksia siihen, miksi uutta asiaa opiskellaan ja saada oppilaissa aikaan halu oppia.

Ilmiön esittelyssä suosisin jonkinlaista tutkivaa oppimista, joka haastaisi oppilaat itse tekemään ja oivaltamaan sekä pukemaan ajatuksiaan ja oivalluksiaan sanoiksi.  Esimerkiksi eri sanaluokkien sanoja tai lauseenjäseniä voidaan lähteä tutkimaan niin, että käsitellään tekstiä, josta on poistettu tietyn sanaluokan sanat tai lauseenjäsenet. Oppilaat voivat pohtia pareittain, ryhmissä tai koko luokka yhdessä millä sanoilla tyhjät kohdat voisi täyttää ja millaisia nuo sanat ovat - mikä kaikissa sanoissa on yhteistä. Tätä kautta päästäisiin määrittelemään käsiteltävää asiaa: mikä sanaluokan tai lauseenjäsenen merkitys ja tehtävä on. Ilmiön esittelyssä hyviä työtapoja on monia, mutta itse pyrkisin nimenomaan tässä vaiheessa pois pelkästä opetuspuheesta - siitä, että opettaja vain suoraan kertoisi, mikä vaikkapa objektin tehtävä lauseessa on.

Harjoitteluvaiheessa tärkeää on erilaiset tehtävät ja harjoitukset, joiden avulla kaikenlaiset oppijat pystyvät oppimaan mahdollisimman hyvin. Ilmiötä tulisi tarkastella monipuolisesti. Harjoitteluvaiheessa käyttäisin monenlaisia tehtäviä: erilaisia toiminnallisia työtapoja, motivoivia suullisia ja kirjallisia tehtäviä yksin, ryhmissä ja pareittain, mutta myös niitä perinteisempiä tehtäväkirjojen tehtäviä. Oppilaiden on hyvä tehdä perinteisempiä harjoituksia jo siksikin, että yleensä kielioppiasioita kuitenkin arvioidaan kirjallisella kokeella, jossa oppilaan oletetaan osaavan tehdä kirjallisia tehtäviä itsenäisesti. Jotkut myös oppivat mieluiten itsenäisen ja kirjallisen työskentelyn avulla, joten en lähtisi liiaksi tuomitsemaan tätä työtapaa. Kuitenkin pelkkien "luokittele sanat laatikoihin" -tyyppisten tehtävien avulla kieliopin asiat saattavat jäädä melko mekaaniseksi ja ulkoa opituksi asiaksi. Se, että oppilas osaa soveltaa opiskeltuja asioita käytäntöön, ei ole itsestäänselvyys vaan taito, jota tulee myös harjoitella. Tätä taitoa opetellaan erityisesti syventämisvaiheessa.

Kielioppiasioita arvioidaan yleensä lopuksi kokeella, mikä sopii kielioppiasioiden arviointiin hyvin. Lisäksi ottaisin kuitenkin arvioinnissa huomioon tunneilla tehdyt tehtävät, tuntityöskentelyn sekä itsearvioinnin. Ennen kielioppijakson alkua opettajan olisi hyvä, varsinkin uuden luokan kanssa, selvittää oppilaiden lähtötaso, jotta opetuksesta pystyy suunnittelemaan sopivan haasteellista. Liian vaikeat tai liian helpot asiat eivät motivoi oppilaita eivätkä edistä oppimista.